Lisämateriaali jakso 1

Tapio Mäkeläinen täydentää jaksoja niihin liittyvällä tekstillä.

EDUARD VILDE

Eduard Vilde (myös Wilde) oli lehtimies, diplomaatti, virolaisen taideproosan perustaja ja kaikkien aikojen tuotteliaimpia virolaiskirjailijoita. Vilde (1865–1933) oli ja on Viron kirjallisuuden suuria nimiä, ensimmäisiä lehtimiehiä ja ammattikirjailijoita. Lisäksi hän oli myös merkittävä poliitikko ja diplomaatti. Neuvosto-kauden alussa etsittiin jokaisessa kolmessa Baltian maassa kirjailijoita, jotka toimintansa ja tuotantonsa kautta sopisivat neuvostoihanteen esimerkeiksi. Miehitetyssä Virossa tällaiseksi kirjailijaksi valittiin Eduard Vilde. Tosin neuvostokauden kuva Vildestä oli voimakkaasti väritetty: vain osa teoksista julkaistiin uudelleen ja monia "korjailtiin" ja "toimitettiin" ennen uudelleenjulkaisua.Eduard Vilde syntyi Simunan lähellä nykyisellä Lääne-Virumaalla. Suurimman osan elämäänsä hän asui ja vaikutti Tallinnassa. Vilde työskenteli Tallinnassa toimittajana-lehtimiehenä vuodesta 1883 alkaen. Jo 18-vuotiaana hän aloitti kirjailijana, kun julkaisi ensimmäiset kertomuksensa. Berliinissä 1890–92 hän tutustui saksalaiseen realismiin ja sosialistisiin aatteisiin. Hänen romaaninsa Külmale maale (1896) merkitsi kriittisen realismin läpimurtoa Viron kirjallisuudessa. Romaanissaan Raudsed käed hän käsittelee työläisaiheita. Viron 1800-luvun talonpoikaislevottomuuksista Vilde kirjoittaa romaanitrilogiassa Mahtra sõda (suom. Kapina moisiossa), Kui Anija mehed Tallinnas käisid (1903) ja maanpaossa valmistuneessa Prohvet Maltsvet (1906). 

Sosialistina hän joutui vuoden 1905 vallankumouksen jälkeen lähtemään Virosta. 1905–17 hän asui pakolaisena aluksi Helsingissä, myöhemmin Saksassa, Sveitsissä ja Tanskassa. Suomalaisittain mielenkiintoisin jakso Eduard Vilden ja hänen puolisonsa Lindan pakolaisvuosista liittyy heidän elämiseensä laittomina pakolaisina Helsingissä vuonna 1906. Vildet asuivat ensin Katajanokalla koulumies-raittiusmies-poliitikko Vilho Reiman asunnossa, myöhemmin Lammassaaressa raittiusseuran kesäsiirtolassa. Helsingissä Vilde jatkoi kirjallisia töitään, mm. kääntäen novellejaan saksaksi. Suurin osa vajaan vuoden kestäneestä Suomen-kaudesta meni Vilden ja Linda Jürmannin yhteiseen hankkeeseen, poliittis-satiirisen Kaak-julkaisun tekemiseen. Lehden toimitus oli Työmies-lehden tiloissa Sirkuskadulla Helsingin työväentalossa. Kaak painettiin Työväen kirjapainossa. Kaak eli "Hirsipuu"-aikakauslehteä ehdittiin tehdä kolme numeroa ennen kuin tekijät joutuivat vangitsemisten pelossa pakenemaan Helsingistä Kööpenhaminaan.Viroon Vilde palasi Venäjän lokakuun vallankumouksen jälkeen. Viron Vapaussodan aikaan hän oli diplomaattina Kööpenhaminassa ja 1919–20 itsenäisen Viron ensimmäisenä lähettiläänä Berliinissä. 

Vildeä pidetään yhä yhtenä Viron merkittävimmistä realisteista. Hänelle myönnettiin Tarton yliopiston kunniatohtorin arvo 1929. Realististen romaanien ohella Vilde oli myös virolaisen draamakirjallisuuden uranuurtajia. Hänen eri lehdissä ilmestyneitä matkakertomuksiaan pidetään myös tämän kirjallisuudenlajin ensimmäisinä Virossa.Viron valtio piti Vilden tuotantoa niin merkittävänä, että lahjoitti 1925 hänelle Kadriorgista kastellaanin talon ensimmäisen kerroksen. Valtion virkamiesten käytössä ollut rakennus kunnostettiin ja kalustettiin mm. kuuluisan tallinnalaisen Lutherin tehtaan huonekaluilla. Vilde ehti ennen kuolemaansa asua talossa vain kuusi vuotta, 1927–33. Sodan jälkeen 1946 rakennuksessa avattiin Eduard Vilden kotimuseo.

Eduard Vilden suomennetut teokset:

Mahtra sõda – Lilli Rainion suomennokset julkaisi Gummerus, aluksi 1908 kahdessa osassa nimellä Mahtran sota, 1917 yhtenä niteenä nimellä Kapina moisiossa

Päivän koittaessa: novelli, suom. Ape Laitio. Karisto, 1907.

Mäenkylän maitomies: romaani, suom. Selma Patajoki. Ahjo, 1920. (Kuuluisia romaaneja 17).

Vihtahousu: kolminäytöksinen huvinäytelmä, suom. Hilma Rantanen-Pylkkänen. Kirja, 1915, 1922 (2. painos) ja 1936 (3. painos, WSOY) 

Novellit Lain ja oikeuden mies sekä Casanova hyvästelee. Neuvosto-Virossa julkaistussa Eestiläinen novelli -antologiassa, 1979

Novelli Lain ja oikeuden mies Sukukansojen novelleja -antologiassa, WSOY, 1985.